Olen 28-vuotias nainen pohjanmaalta, Kurikasta. Asun aviomieheni, poikamme ja eläimiemme kanssa maalla omakotitalossa Kurikan kaupungissa Närvijoen kylässä. Harrastuksiini kuuluu koirien kanssa yhteinen kiva tekeminen, näyttelyitä aina silloin tällöin, pk-lajeja tähän mennessä ollaan treenailtu omaksi iloksi ja toivon mukaan uskaltautuisin kisaamaankin, tällä hetkellä BH:n olen suorittanut suursnautserini kanssa. Itse olen koirapuolella kouluttautunut sen verran että olen suorittanut koetoimitsijakurssi 1 kesällä 2007. Suoritin kasvattajan peruskurssin helmikuussa 2008 hyväksytysti. Suoritin pk-koetoimitsijakurssi toukokuussa 2008.4-5.4.2009 suoritin kehätoimitsijakurssin. Pätevöidyin kehätoimitsijaksi lokakuussa 2010. Minulle on myönnetty kennelnimi Talsoon marraskuussa 2008. Tavoitteenani on kasvattaa rodunomaisia ja käyttöön sekä näyttöön sopivia pippuri & suola suursnautsereita. Tulevat kasvattimme kasvavat ja elävät perheen arjen keskellä tottuen lapsiin, muihin eläimiin sekä elämän normaaleihin asioihin.
Olen jäsenenä seuraavissa kerhoissa/yhdistyksissä: Suomen Kennelliitto Suomen Palveluskoiraliitto Suomen Suursnautserikerho Kauhajoen Koiraharrastajat ry |